VES sai hopeaa EKL:n liikuntakilpailussa

16.6.2022

Parin hiljaisemman vuoden jälkeen Eläkkeensaajien liikunnan haastekampanjan tulokset lähtivät uuteen nousuun. Vuoden 2022 kampanjaan osallistui 6902 jäsentä 181 yhdistyksestä.

Yhdistysten välisen kampanjan voittoon kiri Polvijärven Eläkkeensaajat tuloksella 42,82. Kauaksi voitosta ei jäänyt toiseksi sijoittunut Valtion Eläkkeensaajat VES-Turkukaan, jonka tulos oli 41,63. VES-Turun sinnikäs ja pitkäjänteinen työ liikunnan edistämiseksi on parantanut yhdistyksen sijoitusta liikunnan haastekampanjassa vuosi vuodelta.

Kolmanneksi yhdistysten välisessä haastekampanjassa sijoittui Liedon Eläkkeensaajat tuloksella 39,71.

Yhdistyksemme 109:stä jäsenestä 95 osallistui kampanjaan ja lähetti tuloksensa. Se on mahtava määrä! 

Yhdistyksemme liikuntavastaava Matti Sarviranta kiittää kaikkia reippaita osallistujia, jatketaan samaan malliin. 

 Liikunta tuo hyvinvointia, terveyttä ja iloa elämään.